Onneksi hallitus päätti helpottaa koronakaranteeneja, joten Gemma pääsee avaamaan pubinsa 1.6. Tässä omistajatar luo kriittisiä silmäyksiä ympärilleen:
Remonttimies puolestaan keskittyy tuotetestaukseen.
Tietoa omistani ja muista phicen-tyyppisistä nukeista sekä nukkekylän perustamista
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsetehtyä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsetehtyä. Näytä kaikki tekstit
perjantai 15. toukokuuta 2020
tiistai 28. huhtikuuta 2020
Pikkukadun Mini-Baari
Pikkukatiu 16:n kivijalassa oleva kapakka yrittää valmistua ensimmäisenä huonetilana koko kerrostalossa. Joku päivä sitten Teuvo kävi kurkkimassa paikkaa, vaikka kaikki oli ihan kesken.
Sittemmin on mm. tapetoitu
ja rakennettu pöytiä:
Mutta tänään Gemma pääsi jo asettelemaan vintagejulisteita seinälle:
Ja voi sitä voittajan hymyä, kun homma oli tehty!
maanantai 27. huhtikuuta 2020
Peilikuvia
Taas sorruin instahaasteeseen eli kuvaamaan nukkea peilin kanssa. Ennakoivasti olin juuri edellisenä päivänä julkaissut Emmasta päiväunelmointikuvan peilin ääressä:
Piti siis keksiä uusi "peilikuva" haastetta varten. Kuvasin Gemmaa työn touhussa eli pesemässä baaritiskin pullohyllyjen taustapeilejä:
Piti siis keksiä uusi "peilikuva" haastetta varten. Kuvasin Gemmaa työn touhussa eli pesemässä baaritiskin pullohyllyjen taustapeilejä:
lauantai 18. huhtikuuta 2020
#dollpillowchallenge
Inastagramissa (ja ehkä muuallakin) on nyt kotonapysyttelyaikaan alettu ottaa selfieitä pelkkään tyynyyn pukeutuneena. Ajatus tyynykuvista on levinnyt myös nukkeharrastukseen, ja seuraavassa minun osanottokuvani. Melkein kaikki näkemäni kuvat ovat olleet sellaisia, missä perusmallinen tyyny on vyöllä köytetty nuken etupuolelle. Minunhan piti tietenkin keksiä jotenkin toisenlaisia versioita.
Molempiin kuviin ompelin tyynyt tätä varten, alempaan jopa sänkyvaatteetkin. Olihan ihan hyvä saada ne valmiiksi, kankaat on leikattu ainakin vuosi sitten! Ja aikaa ei mennyt juuri enempää kuin yhden Farmi-jakson mainoskatkot koneella ja ohjelman keston verran käsinompelua. Ja siitäkin suurin osa meni neulansilmän sijainnin arpomiseen olohuoneen huonossa valossa.
perjantai 3. huhtikuuta 2020
Ajan ilmiöt
Tässä nukkejeni kannanotto nykypäivien kuumimpiin puheenaiheisiin::
corona
etätyö
Ja ihan itse olen väkertänyt coronapullot ja tietokonepöydän sekä nuo banaanilaatikot.
tiistai 3. maaliskuuta 2020
Ari rentoutuu
Mikä saa miehen pysymään kotisohvalla? Formulakisat televisiossa tai autolehdet, eikös niin? Ari todistaa, että AutoBild Suomi on ihan lukukelpoinen lehti, ei edes nukuta kesken kaiken.
maanantai 16. joulukuuta 2019
Teuvo otti joulupukkiin yhteyttä
Teuvo esitti pukille vienon (?) toivomuksen, että hän saisi lahjaksi jotakin autoihin liittyvää, jenkkiautoharrastaja kun on. Eihän siinä muu auttanut kuin värkätä Teuvolle nippu autolehtiä. Voidaan hyvinkin olettaa, että isäntä pysyy joulunpyhät lukemistojensa ääressä, eikä ehdi harrastaa naistenmetsästystä.
Ja sitten minulle tuli tunne, että Vera saattaa hepaantua joulun aikana, kun Teuvon autolehtiä pyörii joka puolella huushollissa. Niinpä tein lehdille säilytyskotelot.
Niin että hyvää joulua vaan, Teuvo ja Vera!
Ja sitten minulle tuli tunne, että Vera saattaa hepaantua joulun aikana, kun Teuvon autolehtiä pyörii joka puolella huushollissa. Niinpä tein lehdille säilytyskotelot.
Niin että hyvää joulua vaan, Teuvo ja Vera!
maanantai 8. huhtikuuta 2019
Vastasyntynyt sohva
Tänään käytin rullallisen kaksipuoleista teippiä ja kolme tankoa mustaa pistooliliimaa sekä erinäisen määrän pahvia ja muutaman sopivan kokoisen pahvilaatikon, kontaktimuovia ja kangasta. Lopputulos on tässä:
Tia ja Zara koeistuivat sohvan. Ainakin juttu luisti siinä istuskellessa.
torstai 24. tammikuuta 2019
Huonekalujen odottelua
Teuvo odottaa saavansa lopultakin lisää huonekaluja. Kirjoituspöytä on ja tuoli, joten koneella pystyy jo töitä tekemään. Omaisuus on banaanilaatikoissa odottamassa purkamistaan. Kirjoituspöytä on tehty printterivärin pakkauslaatikoista ja niiden osasista, jotka on päällystetty kontaktimuovilla. Laatikot eivät aukea, vaan ovat pelkkiä muoviläpysköjä. Mutta aika aidon näköisiä, vai mitä?
Yöt teuvon pitää vielä viettää lattialla makuupussissa.
Huomaa kännykkä vieressä valmiina herättämään isäntänsä.
Yöt teuvon pitää vielä viettää lattialla makuupussissa.
Huomaa kännykkä vieressä valmiina herättämään isäntänsä.
torstai 26. heinäkuuta 2018
Helteellä pitää juoda!
Koska helteellä pitää nauttia riittävästi nestettä, päätin houkutella Zaraa maistelemaan alkoholittomia drinkkejä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Nimettömät kropat numerojärjestyksessä
Ensimmäiset "pelkät kropat" ilmestyivät vuonna 2014 ja ne myytiin pään kanssa. Joitakin näistä on edelleen saatavilla (maaliskuu 2...
-
Ensimmäiset "pelkät kropat" ilmestyivät vuonna 2014 ja ne myytiin pään kanssa. Joitakin näistä on edelleen saatavilla (maaliskuu 2...
-
Vaikka pelkkänä kroppana myytävät nuket on esitelty nukkejen vuosikertaesittelyjen yhteydessä, kokoan tähän niistä selkeämmän lajittelusivus...
-
Here some fotos of different female Phicen types made before the stainless steel skeleton. Ihan ensimmäisistä Phiceneistä en ainakaan viel...


























