sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Runkojuttuja

Some facts and rumours I have read about the bodies.

Ensimmäistä nukkeani ostatellessani luin joka paikasta että "body" ja siis tilasin pään erikseen. Vasta sittemmin tajusin, että ensimmäisten sukupolvien nukeissa (joita myytiin nimellä "body") on pääkin mukana. Vasta uudemmat versiot ovat olleet kroppia ilman päitä. Aluksi nilkat olivat kiinteät, vasta myöhemmin mukaan tuli vaihtonilkat sen mukaan, kulkeeko nukke piikkikorkokengissä vaiko paljain jaloin.

Aluksi näitä nukkeja tehtaili Phicen-niminen firma, jonka tuotanto on sittemmin siirtynyt tuotemerkin TBLeague alle. Ensin tietysti oli miehiä, action-hahmoja. Sitten tulivat action-naiset ja nyt naisissa on valikoimassa myös vähemmän sotaisia aloituspakkauksia. Tosin ne ovat useimmiten keskittyneet näyttämään seksikkäiltä minikokoisissa bikineissään. Leluja miesten mieleen, siis. Alkuperäisen valmistajan tuotesivut löydät täältä.

Alussa nukkien halvempia versioita on saanut muoviluurangolla, mutta nykyisin alkavat kaikki valmisteet olla teräsluurangolla. Ja siihen kuuluu 32-42 liikkuvaa niveltä. Sormet ja varpaat eivät liiku. Käsiä on pakkauksessa mukana useammat ja nykyisissä versioissa nilkkojakin on kahdet; paljasjalkamalli ja piikkikorkonilkka.

Esimerkkejä tuoteversioista (kuvat lainattu AliExpress-kaupasta) kiinalaisille tyypilliseen häveliääseen tapaan esitettyinä eli intiimimmät kohdat peitettyinä:

Yllä kuvassa olevat vasemmalta oikealle:
PLMB2017-S18A  - kalpea, keskikokoiset rinnat (pale, medium bust size)
PLMB2017-S19B - ruskettunut, keskikokoiset rinnat (suntan, medium bust size)
PLLB2017-S20A  - kalpea, isot rinnat (pale, large bust size)
PLLB2017-S21B  - ruskettunut, isot rinnat (pale, large bust size)
PLLB2017-S22A  - kalpea, keskikokoiset rinnat (pale, medium bust size)
PLLB2017-S23B  - ruskettunut, keskikokoiset  rinnat (pale, medium bust size)
Kirjainosa kertoo valmistajan (Phicen Limited) ja rintojen koon (medium/large) sekä mallin markkinoilletulovuoden ja S-kirjain ilmoittaa teräsluurangosta (steel).

Nykyversioiden pakkauksissa mukaan kuuluu 
- saumaton kroppa
- 6 kpl / 3 paria vaihtokäsiä
- 4 kpl / 2 paria vaihtojalkoja

Ja tässä vähän enemmän paljastava kuva kropista, vaikka on tähänkin täytynyt kriittisimmät kohdat pikselöidä:

Nykyään voi valita jopa sen, onko naisnuken intiimialueet valmistettu sileänä vaiko tarkemmin. Ja muuten miesnukeillekin, jotka ovat alkujaan olleet vehkeettömiä eunukkeja, voi lisävarusteena ostaa pienemmän tai isomman vehkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nimettömät kropat numerojärjestyksessä

Ensimmäiset "pelkät kropat" ilmestyivät vuonna 2014 ja ne myytiin pään kanssa. Joitakin näistä on edelleen saatavilla (maaliskuu 2...