lauantai 29. helmikuuta 2020

Uutta äijää pukkaa - missä mummot luuraa?

Koska Pikkukadun tarinaan on tulossa kerrostalo ja sinne monenlaista asukasta, halusin jonkun eläkeläisenkin mukaan kuvioihin. Ensin varasin Teuvon iskäksi Steve Jobsin vanhemman version, kun siitä piti tulla uusintaerä. Ja kun sillä oli komea nahkanojatuolikin. Vaan uutta erää ei sitten tehtykään. Olin aikaisemmin katsellut myös sarjakuvapiirtäjä Stan Leen näköisnukkea, mutta koska ajattelin vanhemman miehen olevan Teuvon isä, halusin tuon iäkkäämmän Jobs-version.

Mutta Jobsia ei siis tehtykään enää lisää, joten meikäläiselle oli tulla hätä käteen, että Stan Leekin ehditään myydä loppuun ennen kuin teen tilaukseni. Onneksi luottokaupastani kghobby:sta Hong Kongista löytyi vielä. Tälläisiin mainoskuviin siis sorruin:
 

Ja yllättäen sain nuken, jonka hiukset ovat kuten kuvissa. No, helppoa se olikin, nuo kun ovat muovista valetut, eivät "oikeat" hiukset. Yleensä välttelen miesnukkeja, joilla on valetut hiukset, ne kun ovat vähemmän aidon oloiset. 
Anyway, tällainen tyyppi siis saapui:

Nyt pitäisi vaan keksiä jostakin mummonukke, johon tämä leskimies voisi rakastua lastenlastensa Tomin ja Tiannan järkytykseksi. Mutta mummonukkeja ei ole! Jos joku tietää, niin vinkatkoon! 
Harry Potter -sarjan McGarmiwaa en kelpuuta, kun sen naama ei mielestäni ole onnistunut ja sitä paitsi tyyppi näyttää turhan nuoreltakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nimettömät kropat numerojärjestyksessä

Ensimmäiset "pelkät kropat" ilmestyivät vuonna 2014 ja ne myytiin pään kanssa. Joitakin näistä on edelleen saatavilla (maaliskuu 2...